AJANKOHTAISTA

Liiton uutiset ja kuulumiset sekä kalenteri.

STOPP ry mukana Kajaani Tanssii -tapahtumassa

9.2.2015

STOPP ry järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa koulutusta tanssinopettajille Kajaani tanssii -tapahtumassa. Koulutuksen teemoina olivat Tanssivammojen ehkäisy ja Tanssinopettajan työnkuvan kehittäminen. Kiitos osallistujille!

Iloista Joulua ja Onnea Vuodelle 2015!

12.12.2014

Suomen tanssioppilaitosten liitto kiittää jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa onnea vuodelle 2015!

STOPP ry palkitsi Raija Lehmussaaren ja Liisa Palinin NykytanssiPaletissa 4.10.2014

6.10.2014

Suomen tanssioppilaitosten liitto palkitsi Raija Lehmussaaren Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnolla laajasta, monipuolisesta ja ansiokkaasta urastaan tanssikasvattajana sekä tanssin kentän kehittäjänä ja kulttuurivaikuttajana.

NykytanssiPaletti 2014

8.9.2014

Tanssioppilaitosten NykytanssiPaletti 4.10.2014 klo 18.00 Suomen Kansallisoopperan Alminsalissa. Uuden tanssin tapahtumassa esiintyvät tanssioppilaitokset eri puolilta Suomea moderni-, nyky- tai jazztanssinumeroillaan.

SIJAINTIMME

Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölöntorin lähellä.

Sandelsinkatu 10 C 40
00260 Helsinki

SOITA MEILLE

Tavoitat meidät ja toiminnanjohtajamme arkisin tästä numerosta.

+358 (0)400 813311

LÄHETÄ VIESTI

Voit olla yhteydessä myös sähköpostilla, vastaamme viesteihin nopeasti.

toimisto@stopp.fi