Ikuinen optimisti – aina valmis oppimaan ”viime tingassa”

Kaarinalainen tanssikouluyrittäjä ja Tanssistudio Pointin suhteellisen tuore rehtori Marko Carlsson pohtii blogikirjoituksessaan työtään tanssikoulussa, taiteen perusopetuksen rehtorin työnkuvaa alati muuttuvassa maailmassa, työn ohessa opiskelua ja viime tipan merkitystä. Vapaa-ajallaan Marko harrastaa villasukkien kutomista, puutarhanhoitoa ja intensiivistä naapurikyttäystä.

Marko Carlssonia on kuvannut Arto Arvilahti.

Heinäkuussa 2019 erään turkulaisen ravintolan pöydässä, nostettiin malja jonkin vanhan lopulle ja jonkin uuden alulle. Samppanjan kuplat kutittivat kurkussa ja jännitys vatsanpohjassa kipristeli mukavasti. Olimme juuri yhtiökumppanini kanssa allekirjoittaneet  tanssikoulun kauppakirjan entisen työnantajamme siirtyessä uudelle urapolulle: olimme näin ollen vastaleivottuja tanssikouluyrittäjiä.

Alusta alkaen itselleni oli selvää, että yksin en haluaisi  yrittäjyyden polulle astua, sillä yrittäjyys tuntui vieraalle  —ja edelleenkään useamman vuoden yrittäjyyden jälkeen se ei tahdo mahtua osaksi päällimmäistä ammatti-identiteettiä. Enemminkin koen olevani taidekentän sekatyömies, joka vain sattuu vaalimaan laadukasta tanssikasvatusta Turun seudun pienemmillä paikkakunnilla jatkamalla jo 40 vuotta aiemmin alkanutta työtä. Vähäisissä määrin olimme siis kesällä 2019 kollegani kanssa tulevaan valmistautuneet, ja viimeisten vuosien eteen tuomat haasteet ovat muuttaneet paljon ajatteluani, vaikkakaan optimistisuuttani ne eivät ole vieneet.

Tuona upeana kesänä 2019 taiteen perusopetuksen jatkolupia hakiessamme huomasimme, että tanssikoulun opetussuunnitelma oli jäänyt auttamattomasti ajan jalkoihin. Totesimme myös ykskantaan, ettei kumpikaan meistä tuoreista yrittäjistä olisi (muodollisesti) pätevä toimimaan tanssikoulumme johdossa. Uusi, vaadittavat kriteerit täyttävä opetussuunnitelma taiteen perusopetuksen jatkamiseen syntyi intensiivisen viikonlopun tuloksena, ja rehtorin tehtäviin haastattelimme nimellisesti kollegan lähipiiristä, joka täytti varmasti opetushallinnon kriteerit.

Tilanne jäi kuitenkin kalvamaan sen verran, että hakeuduin keväällä 2020 Savonia ammattikorkeakoulun taidepedagogiikan koulutusohjelmaan alan YAMK-opintoihin, joiden myötä voisin valmistumiseni jälkeen toimia virallisestikin omistamani tanssikoulun rehtorina. Opinnoistani valmistuin kesäkuussa 2023, vuotta myöhemmin kuin olin  alun perin ajatellut, ja jälleen kerran tuttavani ”viime tinka” oli vahvasti prosessissa läsnä. Vaikka olen vannoutunut idealisti ja optimisti, opiskelu täysipäiväisen tanssikouluyrittäjyyden ja  kaikin tavoin hektisen elämän rinnalla osoittautui haasteelliseksi. Elämää kun on vaikea laittaa tauolle ja tulevia tulipaloja on mahdotonta ennustaa, saati sammutella etukäteen: oli kyse sitten läheisen kuoleman synnyttämästä kriisistä,  turhan monen päällekkäisen projektin haalimisesta, joiden kaikkien deadline osuu muutaman viikon sisään — tai siitä, että globaali pandemia ei osoitakaan laantumisen merkkejä. Eri yhteisöjen ja verkostojen tuki sekä useammankin organisaation kyky venyttää sovittuja rajoja osoittautui kohdallani korvaamattomaksi viime kevään ja alkukesän aikana.

Opinnäytetyöni Savonia ammattikorkeakoulun  taidepedagogiikan koulutusohjelmasta on tapaustutkimus, jossa pohditaan rehtorin työtoimenkuvaa ja johtajuusroolia  tanssikoulun alati muuttuvassa toimintakulttuurissa. Suuri kiitos työn valmistumisesta kuuluu Lappeenrannan tanssiopiston rehtorille Kaija Kontunen-Forsblomille, joka ystävällisesti suostui opinnäytetyöni ”tapaukseksi” avaten haastatteluosiossa omia näkemyksiään siitä, miten taiteen perusopetus on viime vuosikymmenten aikana muuttunut ja kehittynyt sekä millaisia haasteita tänä päivänä tanssikoulun rehtorit kohtaavat.

Olen tässä viimeisten vuosien opintiellä havainnut, että alalla työskentely vaatii valtavasti pitkäjänteisyyttä, harkintakykyä, riskien ottamista, alati uuden oppimista, paineensietokykyä, ajanhallintaa, heittäytymistä ja rutkasti optimismia, mutta eniten ehkä kuitenkin rakkautta lajiin — sen mahdollisuuksien näkemistä. Tänäänkin, kun tätä kirjoitusta viimeistelen ”viime tingassa”, jotta se ehtisi perille ajoissa, mietin sitä kuinka onnekas olenkaan, kun saan tanssia ja luoda tanssin iloa  muille.

Toivon, että jokainen lukija saa näillä hetkillä rauhoittua joulun viettoon ja ettei kenenkään tarvitse kiirehtiä viime tingassa jouluostoksille tai hautautua rästihommien alle ”kalmanrajojen” lähestyessä.

Marko Carlssonin opinnäytetyöhön voit tutustua täällä.

Tutustu myös Kajaani Dancen rehtorin Minna Palokankaan kirjoitukseen koronan vaikutuksesta tanssioppilaitosten esiintymistoimintaan:
https://stopp.fi/blogikirjoitus/vuonna-2023-jolloin-tanssitaan-aivan-kuin-silloin-ennen/