Kahvia perusasioiden äärellä

Olisiko kukaan voinut ajatella vain muutama vuosi sitten, että saliin pääseminen riittää onnistuneen tanssitunnin kriteeriksi? Kuluneet puolitoista vuotta ovat muistuttaneet meitä melko karvaalla tavalla perusasioista. Monen muun tärkeän tavoitteen joukossa tanssin taiteen perusopetuksessakin olennaisinta ehkä sitten kuitenkin on kohtaaminen ja nähdyksi tuleminen.

Nyt kun kokoontumisrajoituksia on purettu ja liikkuminen on vapautunut, olen itsekin uskaltautunut poistumaan turvallisesta etätyöpisteestäni ihmisten ilmoille. Kotona työskentely tuntuu monin tavoin toimivalta, enkä ehkä enää ymmärräkään, miksi olen lähtenyt tekemään töitä yksin koneella jonnekin muualle. Vuorovaikutusta ja kohtaamista tämä etätyöskentely ei kuitenkaan korvaa. Ei, vaikka meillä on monta toimivaa ohjelmaa kokoustamisen ja verkostoitumisen tueksi. Zoomien, Meettien ja Teamsien osallistavat peukkupalikat tekevät kokoustamisesta vuorovaikutteisempaa ja vaihtelevampaa,  ja toki asiatkin tulevat hoidetuksi oikein sujuvasti. Todellista kohtaamista ne eivät päihitä.

Keski-Uudenmaan Tanssiopistossa onnistuin kutsumaan itseni kylään kakkukahvien äärelle. Olipa se mukavaa!

On sekä onnekasta että vähän murheellista, ettei sosiaalisen kanssakäymisen vajetta oivaltanut pitkään aikaan. Alussa tuntui, että etäyhteydet toimivat ja pieni erakoituminenkin teki hyvää. Nyt kun ihmisiä on sitten päässyt näkemään, on vasta ymmärtänyt, miten paljon tätä oli ikävä.

Ajankulu tuntuu musertavalta etenkin pienten lasten kohdalla. Kun mietin, miten harmillista on, etteivät 3-vuotiaat tanssioppilaani näe kasvojani maskin takaa, tajusin, etteivät he ole tottuneet vieraiden aikuisten kasvoja näkemäänkään. Miten ihmeellistä se sitten on, kun vielä saamme nämä maskit pois?

Aloitin tammikuussa uudessa työpaikassa täällä tanssioppilaitosten liitossa. Uusi työ toi mukanaan paljon uusia kontakteja. Osan kanssa emme ole oikeasti vielä koskaan tavanneet toisiamme, vaikka olemme päässeet jo tuttavuuden tasolle, jossa jutellaan myös muusta kuin työstä. Muutamia kollegoja tapasin ensimmäistä kertaa puolen vuoden tuttavuuden jälkeen. Juttu kyllä luisti hyvin livenäkin, mutta oli vaikeaa päästä yli luomastaan mielikuvasta, joka ei sitten ihan täysin vastannutkaan todellisuutta. Ja miten pitkä se yksi kollega onkaan!

Olen nyt syksyllä tavannut useampaa kollegaa jo muutamankin kerran. Pitkä eristäytyminen aiheuttaa sen, että tapaamisten keskustelut venyvät ja niitä on välillä jopa vaikea lopettaa. Olen antanut tapahtua niin. Etätyön kiivaskin työtahti  saa kompensoida harvinaisia sosiaalisen vuorovaikutuksen hetkiä, joiden avulla työ kuitenkin muuttuu huomattavasti mukavammaksi.

Nurmijärven tanssiopistossa juttu luisti kahvikupin äärellä viimeiseen minuuttiin ja kuvan ottaminen unohtui! Otin siis vain ovesta kuvan.

Kohtaamisten myötä olen alkanut kehitellä työnkuvaani. Olen jo muutaman kerran käynyt koputtelemassa tanssiopistojen ovia ja kutsunut itseni kahville. En kuitenkaan ole juurikaan panostanut tiiviisiin kokouksiin näissä tapaamisissa. Sen sijaan olemme istuneet kahvikupin ääressä, jutelleet kuulumisista ja tunnelmista. Kokoustaa kun voi ihan oikeasti varsin tehokkaasti etänäkin. Keskittyminen ja kohtaaminen ovat arvokkaampia asioita.

Kohtaaminen on perusasia ja sen äärelle keskittyminen on ensiarvoisen tärkeää. Ja kahvikin on niin hyvää. Itse asiassa tässä ollaan koko elämän kannalta perustavan laatuisten teemojen äärellä. Merkityksellisyyden tunne ja nähdyksi tuleminen tekevät kuitenkin elämästä elämisen arvoista.

Milla Malmberg, toiminnanjohtaja
Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry