Palkinto meille kaikille

Ei kenties ole ihanampaa työtehtävää kuin soittaa jollekulle ja kertoa, että hänet on palkittu työstään. Palkinto on usein saajalleen yllätys ja puhelun aikana käydäänkin läpi melkoinen tunteiden kirjo. Joskus puhelu on alkanut kireästi kiireen valittelulla ja sen jälkeen olemme hypänneet ilon, onnen ja hämmennyksen pyörteisiin.

Tänäkin syksynä sain soittaa muutaman palkintopuhelun vuoden tanssikasvattajan ja tanssikasvatus elämäntyönä -palkintojen saajille. Molemmat palkitut ovat todellakin palkintonsa ansainneet. Takana on vuosia antaumuksella tehtyä työtä satojen ja satojen tanssioppilaiden kanssa. On ihanaa edes joskus lausua kiitos kaikesta siitä.

Palkintoja jaetaan vuosittain vain yhdet kappaleet ja palkintoja ansaitsevia, uskomattomia uranuurtajia ja sydämellään lapsia ja nuoria tanssittavia opettajia on paljon enemmän. Haluan kuitenkin ajatella, että jokainen tanssikasvatukselle jaettu palkinto on loppujen lopuksi palkinto meille kaikille. Palkinnon myötä huomio kiinnittyy tanssikasvatukseen ja sen rautaisiin ammattilaisiin. Edes hetken ajan valokeila kohdistuu niihin, jotka saattelevat muita turvallisesti valokeiloihin.

On myös hyvä huomata, että kyseessä on tanssikasvattajan palkitseminen. Ei askelien opettajan, ei mallioppimisen esikuvan. Tanssinopetus on kokonaisvaltaista kasvatustyötä ja siitä puhuivat myös molemmat tämänvuotisten palkintojen saajat: kokonaisvaltaisuudesta, kasvatuksesta, mutta myös nimenomaan tanssista. Hannele Soulasmaa kuvaili, kuinka tanssin kokonaisvaltaisuus on mahdollistanut hänelle opettajanakin kasvun ja kehittymisen. Sari Heikkilä puolestaan sanoitti hienosti, kuinka opettaessaan erityisryhmiä hän on oivaltanut toimivansa nimenomaan tanssinopettajana, ei erityisopettajana. Tanssi itsessään tarjoaa mahdollisuuksia kaikille oppijoille ja kasvattajan tehtävä on löytää ne oikeat asiat kullekin oppilaalle.

Olen jo vuosia juonut kahvini muumimukista. En siksi, että kovinkaan paljon pitäisin muumimukeista, vaan siksi että meillä on niitä parisenkymmentä. Sitä en sitten tiedäkään, kuka ne on ostanut. Tanssioppilailta saaduissa joulu- ja kevätlahjoissa oli pitkään mukana aina uudenlainen muumimuki. Jonkun oppilaani perhe sen siis hankki ja vaikka en olekaan varma, kuka lahjat antoi, muistan asian joka päivä juodessani kahvia. Ja se tuntuu ihanalta, joka päivä. Ja siksi myös käytän muumimukeja päivittäin.

On tärkeää muistaa ja muistuttaa itseään säännöllisesti siitä, että tekee hyvää työtä. Vaikka meitä suomalaisia opetetaan sananlaskuissa ja koko kansan rakastamissa runonsäkeissä kätkemään onnensa ja olemaan kehumatta itseään, olen eri mieltä. Aika paljon saa kehua, että se alkaisi haista, sanoi sananlasku mitä tahansa.

Aionkin nostaa muumimukini koholle tänään kaikkien upeiden tanssikasvattajien kunniaksi. Meitä on paljon ja me teemme uskomattoman hienoa työtä! Mitä jos omistettaisiin kahvihetki yhdessä tälle tärkeälle ammattikunnalle?

Milla Malmberg,
toiminnanjohtaja, STOPP ry

Lue myös Milla Malmbergin kirjoitus kohtaamisen merkityksestä tanssinopetuksessa:
https://stopp.fi/blogikirjoitus/tanssi-on-kohtaamisen-taidetta/