Tanssiharrastus on edelleen turvallista

STOPP ry toimisto

Palaan samaan asiaan kuin viime blogissa, sillä aihe on jatkuvasti  ajankohtainen: tanssin taiteen perusopetuksen piirissä tehdään kaikki voitava, jotta hyvää taideharrastusta voidaan järjestää! Kyseessä on niin oppilaiden kuin tanssikoulutuksen järjestäjien etu. Taideharrastus ylläpitää oppilaan hyvää mieltä ja jaksamista samalla kun tanssikoulutus pystyy jatkamaan toimintaansa tanssin kentän vakaimpana työnantajatahona.

STOPP ry:n jäsenkoulut ovat omalta osaltaan noudattaneet viranomaissuosituksia jo elokuusta alkaen ja tarkistaneet toimintaansa koko ajan matkan varrella. Hallituksen tämänhetkiset suositukset perustuvat siihen, että alueilla toimitaan vastuullisesti. Harrastustoimintaa koskevien linjausten perusperiaatteena on, että tartuntariski kasvaa, jos ei ole mahdollista säilyttää riittäviä turvaetäisyyksiä (vähintään 2 m jatkuvasti henkilöiden välillä), maskia ei voida käyttää ja harrastukseen liittyy hengästymistä ja voimakasta äänenkäyttöä (HS 27.10.2020). Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko totesi STT:lle viime perjantaina, että alueilla pystytään kyllä tekemään arkijärkisiä päätöksiä hallituksen periaatelinjausten perusteella.

Tampereen Balettiopisto on haastanut muut tanssikoulut mukaan osoittamaan päättäjille miten tanssitunnilla voidaan toimia niin, että turvallinen tanssiharrastus on mahdollista. Kurkkaa video https://fb.watch/1mxR7359qh/ Taiteen perusopetuksesta päättävät tahot, tarttukaa tilaisuuteen, nyt on mahdollisuus myös osallistua tanssitunnille!

Huomasitte varmaan, että videoilla tanssijoilla oli tarkkaan määritellyt turvavälit ja heidät oli jaettu sopiviin ryhmiin harjoittelutilanteessa. Muita konkreettisia esimerkkejä turvaohjeiden soveltamisesta tanssiharrastuksen parissa ovat mm.

  • siivouksen määrän lisääminen
  • tilaratkaisujen tarkistaminen esim. tarvitaanko lisätiloja, miten pukuhuoneita käytetään, tanssikoulun tiloissa oleilun rajoittaminen
  • tanssituntien ryhmäkokojen säätäminen: pienennetty ryhmiä, perustettu lisäryhmiä
  • aikataulujen porrastaminen: mahdollisuus säädellä tanssikoulun tiloissa olevien henkilöiden määrää
  • pedagogiset ja tilalliset ratkaisut opetustunnilla: määritelty paikat turvavälien mukaan, pidetään aina samat paikat esim. keskilattialla ja läpimenoissa
  • hybridituntien järjestäminen: esim. osa oppilaista on mukana etänä
  • maskien käyttö: esim. ainakin opettajalla, myös huoltajilla koulun tiloissa lapsia tuotaessa ja haettaessa
  • käsidesiä mennen tullen
  • henkilökunnan kokoukset etäkokouksia
  • jne

Tanssikoulut tarttukaapa tamperelaisten haasteeseen ja kutsukaa alueenne päättäjiä mukaan tanssitunnille tai ainakin seuraamaan niitä. Tai jos keksit jonkun muun tavan toteuttaa haasteen, niin eikun toimeksi! Kuntavaalit ovat ensi vuonna, äänestyspäivä on 18.4.2021. STOPP ry:stä on kutsu lähtenyt valitulle joukolle taiteen perusopetuksen päättäjiä.

Helsingissä 27.10.2020
Tanssillisin terveisin,
Hannele Niiranen
Toiminnanjohtaja

 

Kategoriat:

Kirjoita kommentti





Lue Stopp ry:n muita blogikirjoituksia tanssinopetuksen tilasta ja tulevaisuudesta.

SIJAINTIMME

Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölöntorin lähellä.

Sandelsinkatu 10 C 40
00260 Helsinki

SOITA MEILLE

Tavoitat meidät ja toiminnanjohtajamme arkisin tästä numerosta.

+358 (0)400 813311

LÄHETÄ VIESTI

Voit olla yhteydessä myös sähköpostilla, vastaamme viesteihin nopeasti.

toimisto@stopp.fi