Muutaman viikon takainen keskiviikkoillan aikuisbalettitunti vaati Tuulikki Pohjolalta normaalia enemmän keskittymistä. Lyhytkurssin viimeinen tunti ei sinällään tuntunut erityiseltä, mutta ajatus siitä, että se olisi viimeinen opetustunti ennen eläkepäiviä, olikin jännittävämpi. Vielä seuraavana päivänä Tuulikki palasi vielä Wellamo-opistolle kakkukahville, mutta kymmenien vuosien opetustyö päättyi juuri tuohon keskiviikon aikuisbalettituntiin, ainakin päätoimen osalta. Eläkkeelle Tuulikki jäi kuitenkin hyvillä mielin, onhan hän saanut tehdä rakastamaansa työtä vuosikymmeniä.
Antanut enemmän kuin ottanut
Eläkkeelle jääminen tuntuu isolta muutokselta, vaikka kalenterissa onkin merkintöjä harrastusten osalta melko paljon. Arki-illat ovat kuitenkin pääsääntöisesti vapaana ja se on tanssinopettajana työuransa tehneelle ihan uusi kokemus.
– Juuri nyt tuntuu, että eläkkeelle siirtyminen oli juuri oikea päätös. Olen hyvässä kunnossa ja odotan jo innolla uutta elämänvaihetta!Tuulikki Pohjola hymyilee.
Muutos tuntuu siis hyvältä, vaikka työ onkin ollut Tuulikille koko ajan mieluisaa. Tanssinopetus on tarjonnut haasteita juuri sopivassa suhteessa, ja aina lopulta antanut enemmän kuin ottanut. Montaa asiaa jää ikävä ja se tuntuu hyvältä.
– No totta puhuen sitä pimeässä ajamista en kyllä jää ikävöimään. Mutta melkeinpä kaikkea muuta kyllä, Tuulikki Pohjola hymyilee.
Sitkeyttä ja kunnianhimoa
Pienen raahelaistytön tie tanssinopettajaksi ei sujunut ilman sitkeyttä, jolla ylitettiin mutkia ja mäkiä. Raahessa ei Tuulikki Pohjolan lapsuusvuosina pystynyt harrastamaan tanssia, mutta Oulussa 75 kilometrin päässä pystyi. Kun Tuulikin luokalle tuli tyttö, joka kävi Oulussa Kalevi Merikallion balettikoulussa, sai Tuulikkikin mahdollisuuden päästä mukaan.
– En kuitenkaan uskonut, että minulla olisi sillä kokemuspohjalla mahdollisuutta tanssin ammattilaiseksi. Niinpä opiskelin ensin liikunnanohjaajaksi ja muutin töihin Helsinkiin.
Helsinkiin muutolla oli kuitenkin toinenkin syy kuin työnteko. Helsingissä asuminen mahdollisti aktiivisen ja määrätietoisen tanssimisen, joka avasi uusia mahdollisuuksia. Lopulta Tuulikki hakeutui tanssinopettajakoulutukseen Kuopion konservatorioon ja onkin sen jälkeen työskennellyt päätoimisesti tanssinopettajana. Työn ohella Tuulikki suoritti myöhemmin ammattikorkeakoulututkinnon.
Paljon hyvää onnea
– Minulla on ollut tosi paljon hyvää onnea. Tanssioppilaana löysin tieni hyvien ja kannustavien opettajien, esimerkiksi Tamara Rasmussenin ja Jill Millerin, luo. Sama onni on jatkunut työelämässä, Tuulikki Pohjola pohtii.
Heti valmistumisen jälkeen Tuulikki sai työpaikan Helsingin tanssiopistosta, jonka hän kokeekin ratkaisevaksi asiaksi uransa kannalta.
– Oli hienoa ja tärkeää, että pääsin heti työhön kunnolla kiinni. Sain opettaa eri-ikäisiä ja erilaisia ryhmiä, tehdä koreografioita ja työskennellä erikoiskoulutuksen kanssa.
Helsingissä asuminen ei kuitenkaan innostanut ja Pohjolat muuttivat Tuulikin miehen työn perässä ensin Vierumäelle ja sitten Heinolaan. Muutaman vuoden Helsinkiin kulkemisen jälkeen Tuulikki jatkoi työskentelyä Päijät-Hämeen ja Etelä-Hämeen alueella. Töitä on riittänyt vuodesta toiseen ja eläkkeelle Tuulikki jäi nyt Wellamo-opiston tanssinopettajan toimesta.
Työn perusta pysynyt samana
Vuodet ovat olleet hyviä ja Tuulikki on saanut kulkea pitkiä matkoja samojen oppilaiden kanssa.
– On ihan uskomattoman hienoa nähdä lapsen kasvu aikuiseksi. Parhaassa tapauksessa olen saanut tutustua opettajana vielä toiseen tai kolmanteenkin sukupolveen!
Ja vaikka maailma on vuosien aikana pirstaloitunut ja kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kasvanut, on Tuulikin näkökulmasta tanssinopetuksen perusta pysynyt hyvinkin samanlaisena.
– Ihminen on pohjimmiltaan kuitenkin samanlainen ja se tanssin ilo on yhtä ihanaa!
Tuulikki Pohjola on onnellinen saatuaan tehdä juuri tätä työtä koko työuransa. Hän toivookin, että tanssiyhteisö pysyy vuorovaikutuksessa jatkossakin ja pitää toinen toistensa puolia.
– Tärkeää on, ettei kukaan jää yksin! Ei oppilaana, ei työntekijänä.
Tuulikki Pohjola palkittiin lauantaina 7.10.2023 Suomen tanssioppilaitosten liitos STOPP ry:n Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnolla. Kiitokseksi tanssikasvatuksen eteen tehdystä työstä liitto haluaa osoittaa TuulikkiPohjolalle Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton kultaisen ansiomerkin.
Lue myös tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnon saaneen Heli Aallon ajatuksia tanssinopettajuudesta:
https://stopp.fi/blogikirjoitus/heli-aalto/
Lue Stopp ry:n muita blogikirjoituksia tanssinopetuksen tilasta ja tulevaisuudesta.
SIJAINTIMME
Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölöntorin lähellä.
Sandelsinkatu 10 C 40
00260 Helsinki
SOITA MEILLE
Tavoitat meidät ja toiminnanjohtajamme arkisin tästä numerosta.
+358 (0)400 813311
LÄHETÄ VIESTI
Voit olla yhteydessä myös sähköpostilla, vastaamme viesteihin nopeasti.
toimisto@stopp.fi