Uusi lukuvuosi alkaa kaupungin virkamiehenä

Lapin musiikki- ja tanssiopiston apulaisrehtori Satu Posio kuvailee blogikirjoituksessaan tunnelmiaan uuden lukuvuoden alkaessa. Rovaniemellä Satun uusi lukuvuosi käynnistyy hyvin erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten, sillä vuoden 2021 ja 2022 vaihteessa pitkä prosessi kannatusyhdistyksen ylläpitämän Lapin Tanssiopiston yhdistymisestä Rovaniemen kaupungin ylläpitämään Lapin musiikkiopistoon saatiin päätökseen. Yksityisen tanssioppilaitoksen rehtorista tulikin siis musiikki- ja tanssiopiston apulaisrehtori ja samalla kaupungin virkamies.

Ensimmäinen kokonainen lukuvuosi kaupunkiorganisaation alaisuudessa on alkanut tiiviisti, vauhdikkaasti ja työntäyteisesti! Vuoden 2021 ja 2022 vaihteessa yksityisen kannatusyhdistyksen ylläpitämän Lapin Tanssiopiston yhdistyminen Rovaniemen kaupungin ylläpitämään Lapin musiikkiopistoon tapahtui sekin sangen vauhdikkaasti. Nyt olemme reilut puoli vuotta toimineet Lapin musiikki- ja tanssiopistona opetellen eloa rinnakkain, ristikkäin – ja yhä enemmän – yhdessä. Itse toimin oppilaitoksen virka-apulaisrehtorina, vastuualueenani tanssi, joten itse käytännön tanssinopetukseen ja -järjestämiseen liittyvä työ ei ole juurikaan muuttunut. Sitä vastoin lähes kaikki muu hallintoon liittyvä sitten onkin!

Uusi työehtosopimus, VIPSit, CaseM:t, Kuntarekryn maailma, toiminnot Sarastian ja LapIt:n palveluissa sekä uusi sähköpostijärjestelmä etätoimintoineen ovat tulleet tutuiksi ollen muutoksen keskiössä. Järjestelmistä haluan nostaa esiin Eepos-oppilaitoshallintaohjelman, jota molemmat oppilaitokset (onneksi!) olivat käyttäneet jo ennen yhdistymistä. Oppilaitosten yhdistäminen Eepoksessa tapahtui ilman suurempia kommelluksia, kiitos siitä Eepoksen tiimille! Eepoksen käytön tuttuus ja turvallisuus onkin ollut tarpeellista hengähdystä kaikkien uusien järjestelmien ja käytänteiden sekamelskan ja opettelun lomassa. 

Tanssinopettajien siirtyminen OVTESiin on ollut myös yksi iso muutos. Tämä on vaatinut tanssinopettajiltakin ajatusten muokkautumista ja sopeutumista mm. erilaiseen työaika-ajatteluun. Muun työn tunteja lasketaan (lukuvuodessa 90 tuntia) ja mietitään tarkasti, mihin ne kannattaa käyttää! Työviikkojen määrän muuttuminen 44 viikosta 38 viikkoon vaatii myös totuttelua, sillä kesälukukauden järjestäminen ei käytännössä enää ole mahdollista. Tämä muutos lienee opettajien näkökulmasta kuitenkin positiivinen, vaikka viikoittainen opetusvelvollisuus hieman nousikin! 😀

Itselläni on nyt kauan kaipaamani työpari, oppilaitoksen rehtori, jonka myötä työssaäni on yhä enemmän elementtejä, joissa voidaan ottaa huomioon taiteiden välisyys. Ylipäätään tarjolla on aiempaa enemmän yhteistä ideointia ja ajatustenvaihtoa!

Yhdistymisen mahdollistuminen vaati paljon yhteistä tahtotilaa ja sinnikkyyttä. Sitä varmasti vaatii myös tanssin ja musiikin yhteiselo – ja sitähän meiltä löytyy!

 

Lue myös Musiikkiopisto Arkipelagin rehtorin Jenni Uimosen ajatuksia saavutettavasta tanssinopetuksesta:
https://stopp.fi/blogikirjoitus/mita-jos-tanssi-kuuluisi-meille-kaikille/



Kategoriat:

Lue Stopp ry:n muita blogikirjoituksia tanssinopetuksen tilasta ja tulevaisuudesta.

SIJAINTIMME

Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölöntorin lähellä.

Sandelsinkatu 10 C 40
00260 Helsinki

SOITA MEILLE

Tavoitat meidät ja toiminnanjohtajamme arkisin tästä numerosta.

+358 (0)400 813311

LÄHETÄ VIESTI

Voit olla yhteydessä myös sähköpostilla, vastaamme viesteihin nopeasti.

toimisto@stopp.fi