Hallituksen kokous
Hallituksen kokous pidetään etäyhteydellä (Teams).
Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n kalenteri
– – –
Hallituksen kokous pidetään etäyhteydellä (Teams).
Hallituksen kokous pidetään etäyhteydellä (Teams).
Lokakuun alussa pohdimme tanssioppilaitosten kansainvälistä toimintaa. Minkälaisia toteutusmalleja ja -mahdollisuuksia kansainvälisessä toiminnassa on koronavuosien jälkeen? Miten kansainvälinen toiminta toteutetaan suhteessa kestävään kehitykseen? Minkälaisia rahoitusmalleja toiminnalla on? Ja ennen kaikkea, miksi kansainvälistä toimintaa kannattaisi kehittää? Matkan aikana kuulemme käytännön esimerkkejä Kajaani Dancen tanssikoulusta sekä Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto Hurjasta Piruetista. Lisäksi pääsemme verkostoitumaan keskenämme ja myös tutustumaan kahteen […]

Oppilaitosten johdolle ja viestintää tekeville suunnatussa webinaarissa paneudutaan kriisiviestintään sekä yllättävien ja hankalien viestintätilanteiden ennakointiin, varautumiseen ja käytännön toimintatapoihin. Koulutus antaa eväitä oman oppilaitoksen kriisiviestintäsuunnitelman ja käytäntöjen päivittämiseen. Miten sinun oppilaitoksessasi viestitään, kun tilanne on päällä? Koulutus järjestetään etäkoulutuksena (Zoom). Kouluttajana Noon Viestintä Oy:n toimitusjohtaja, viestinnän asiantuntija Noora Jokinen. Koulutus järjestetään Taiteen perusopetusliitto TPO ry:n, […]

Hallituksen kokous pidetään hybridimuotoisena. Osallistua voi etäyhteydellä (Teams) tai lähikokouksena Espoon Tanssiopistossa.

Perjantaina 11.11. klo 13 - 14.30 Katja Köngäs esittelee väitöskirjatutkimuksensa toista artikkelia, jossa tutkitaan suomalaisten tanssioppilaitosten rehtorien urapolkuja rehtorin ammattiin. Köngäksen Lapin Yliopistoon työn alla oleva väitöskirjatutkimus koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä artikkelista, joista ensimmäisessä perehdyttiin tanssioppilaitosten rehtorien työnkuvaan. Toinen, nyt julkaisuun menossa oleva artikkeli jatkaa tutkimusmatkaa tanssioppilaitosten rehtorien työhön uratarinoiden näkökulmasta. Koulutus- ja keskustelutilaisuus järjestetään hybridimuotoisena, mukaan voi osallistua sekä Teamsin välityksellä että […]

STOPP ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään hybridimuotoisena etäyhteydellä (Teams) sekä lähitapaamisena Espoon Tanssiopistossa (Piispanportti 12 B, 02200 ESPOO) perjantaina 11.11.2022 klo 14.30. Kutsut lähetetään jäsenoppilaitosten virallisille edustajille viimeistään kahta viikkoa (14 päivää) ennen kokousta.