Tail but no head – ajatuksia kansainvälisestä yhteistyöstä

Vantaan Tanssiopiston apulaisrehtori Anna-Maria Vairio kuvailee blogikirjoituksessaan ajatuksiaan tanssioppilaitosten kansainvälisestä yhteistyöstä. Pohdinnan keskiössä on Vantaan Tanssiopiston sekä Eesti Tantsuagentuurin (ETA) yhteiseen Erasmus+projektiin liittynyt taiteellinen osuus Tail but no head, joka huipentui yhteisiin esityksiin syksyllä 2022. Erilaisten toimintamallien yhteensovittaminen, rahoituksen luomat raamit sekä työskentely itselle vieraalla kielellä tuovat haasteita yhteiseen tekemiseen. ”Kaikesta huolimatta tekisin tämän uudestaan”, toteaa Anna-Maria Vairio.

Erasmus-projektimme Eesti Tantsuagentuur (ETA) koulun kanssa alkoi syksyllä 2021. Projektiin liittynyt Tail but no head -esityksen valmistaminen alkoi opettajavierailuilla toistemme kouluissa alkuvuodesta 2022. Tapasin virolaisen koreografikollegani Karoline Suhhovin ensi kertaa tammikuussa 2022 ja ensivaikutelma oli ihana. Heti ensimmäisestä tapaamisesta alkaen ETA:n opettajat tuntuivat ihan huipputyypeiltä. Tuntui, että meillä oli eri toimintamaasta huolimatta paljon samankaltaisuutta kouluissamme. Kanssakäyminen oli helppoa ja välitöntä.

Tail but no head oli Vantaan Tanssiopiston ja Eesti Tantsuagentuurin yhteishanke, joka huipentui esityksiin syksyllä 2022. Kuvan on ottanut Anna-Maria Vairio.

Yhteiseen esityshankkeeseemme osallistui 10 tanssijaa Tallinnasta ja 7 tanssijaa Vantaalta, tanssijat olivat 14-18-vuotiaita. Luottamus tulevaan projektiin oli alusta alkaen suuri. Vahva luottamus säilyikin projektin loppuun saakka, matkalla esiin tulleista mutkista huolimatta.

Heittäydyin todella vieraille vesille. Hyvästä ensivaikutelmasta ja luottamuksesta huolimatta koreografi Karoline Suhhov oli minulle täysin vieras. En oikeasti tiennyt, kuinka hän työskentelee, kuinka hän toimii tanssijoiden kanssa tai edes sitä, miten hän suhtautuu tasavertaiseen koreografiin. Pohdin paljon, kuinka yhteistyö oikeasti sujuisi. Tajusin työskenteleväni jonkinlaisessa välitilassa. Työskentelimme englanniksi eli emme kummankaan äidinkielellä, mikä osaltaan vaikeutti keskinäistä kommunikaatiotamme. Hahmotinkin hyvin nopeasti, ettei yhteistyö voisi olla ihan mutkatonta.

Kysymyksiä oli paljon: Mitä toinen oikeasti tarkoittaa, mihin ollaan menossa, saanko koskea hänen koreografiansa kysymättä ja suunnittelematta sitä ensin yhdessä? Kestänkö keskeneräisyyttä ja annanko toiselle työrauhan? Kuuntelenko oikeasti, kunnioitanko toisen työtä, vaikka se on erilaista, kuin minun? Heittäydynkö projektin vuoksi vai vain näyttääkseni kuka on kuka? Uskonko, että lopulta kaikki järjestyy? Luotanko, että lopputulos on kelvollinen näyttämölle? Tajuanko, että kuitenkin tärkeintä tässä projektissa olivat nuoret ja heidän kokemuksensa?

Hankkeeseen ja sen rahoitukseen liittyen esityksemme teemaksi muotoutui valeuutiset. Aihe ei kuitenkaan inspiroinut kumpaakaan meistä koreografeista ja päätimme keskittyä salaisuuksiin ja juoruihin. Helmikuusta kesäkuuhun työstimme aluksi molemmat omissa kouluissamme liikeaihioita ja luovia tehtäviä tanssijoiden kanssa. Pidimme joka toinen viikko videotapaamisen Karolinen kanssa. Elokuussa vietimme todella tiiviit harjoitusviikot ensin Vantaalla ja sitten Tallinnassa.

Esityksen teemaksi valikoitui rahoittajan puolelta valeuutiset, jota lähestyttiin juorujen ja huhujen näkökulmasta. Kuvan on ottanut Anna-Maria Vairio.

Itselleni haastavinta oli epätietoisuus. Omaan työtapaani kuuluu kokonaisuuden hahmottaminen ja pohdinta, mistä juttu kertoo. Tällä kerralla en saanut vastausta siitä, mikä on punainen lanka, mistä lähdetään, mihin päädytään ja ennen kaikkea miksi näin tapahtuu. Leijuin epätietoisuudessa ja yritin selviytyä ihan erilaisessa tunnelmassa kuin yleensä. Tajusinkin, että projekti olisi vietävä läpi minulle epätavallisin keinoin. Keskeistä kuitenkin oli saada luoduksi jotakin näyttämölle vietävää.

Lopputulos oli varmasti monen katsoja mielestä outo. Tajusikohan kukaan mistä oli kysymys? Valeuutiset? Juorut? Salaisuudet, kateus, sosiaalinen media. Ja vaatteet, voi mikä värien karnevaali ja vaatekappaleiden kirjo. Puvustaja Niina Huovinen lähti ideoimaan pukuja uutisten ideoimana. Uutisotsikot ovat usein huutavan värikkäitä, huomaa minut! Väreinä pinkki, oranssi ja vihreä.  Myös ekologisuus oli läsnä koko prosessin ajan. Mitään uusia vaatteita ei tehty, kaikki hankittiin koulujen pukuvarastoista tai kirpputoreilta. Vaateyhdistelmät olivat tarkoituksella oudot, kuten valeuutisetkin ovat. Graafikko Jarmo Wideman sai hienosti kiteytettyä julisteeseen esityksen tunnelman.

Aika on rahaa ja tässä projektissa se todella oli niin. Me kaikki olisimme toivoneet enemmän aikaa kaikelle. Nyt olen ihan todella onnellinen, että tämä koko teos ylipäänsä valmistui. Tanssijoiden loppupalautteiden perusteella onnistuimme kuitenkin hyvin tämän projektin kanssa. Sieltä nousi esiin kiitollisuus, että sai olla mukana tällaisessa jutussa, silmiä avaava, hauska, luova, hullu ja ihmeellinen matka. Palautteista nousi esiin myös harjoitusten rankkuus ja välillä turhautuminen. Kommunikaation vaikeus ja ajanpuute. Olisi toivottu enemmän vapaa- aikaa yhdessä tanssisalien ulkopuolella. Tästä opimme kaikki paljon.

Kaksi tasaveroista koreografia, erilaiset työkulttuurit. Elokuussa oli hetkiä, jolloin ajattelin, etten pysty tähän. Muutamissa harjoitustilanteissa erilaisuus aiheutti ontuvaa oloa ja tunnetta, että jokin on pielessä, enkä saanut kiinni, mikä se oli. Keskusteluyhteys kuitenkin säilyi läpi projektin, esitys valmistui ja nuoret olivat tyytyväisiä. Ja nuorten vuoksihan tätä työtä tehdään. He olivat uskomattoman sisukkaita, taitavia, luovia, heittäytyviä ja jokainen ihana omalainen itsensä. Ja juuri heidän vuoksensa tekisin tämän kaiken uudestaankin.

Lue myös Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto Hurja Piruetin rehtorin Katja Köngäksen ajatuksista taiteen perusopetuksen kestävyydestä:
https://stopp.fi/taiteen-perusopetus-poikii-elamanmittaisia-ystavyyssuhteita/