Rehtorin keväthuuto

Vantaan Tanssiopiston rehtori Merja Snellman pohtii blogikirjoituksessaan, rehtorin kevätpuheessaan tai keväthuudossaan, muun muassa harrastamista, kärsimättömyyttä, merkityksiä ja hyvinvointia. Näihin sanoihin onkin hyvä lopettaa tämä tanssivuosi ja suunnata ajatus hetkeksi kohti kesälaitumia.

Rehtorin sanat kevätnäytöksessä Vantaan Tanssiopistolla 2025:

Hyvät tanssijat, vanhemmat ja katsojat,

Juhla alkaa olla lopuillaan, ja hienoja esityksiä onkin nähty!

Haluan kiittää tämän illan kaikkia esiintyjiä taidokkaista esityksistä, rohkeudesta, heittäytymisestä ja tanssin ilon näyttämisestä.

Kuten tapanani on ollut, puhun teille tänäkin keväänä muutamasta mielen päällä olevasta asiasta. En tiedä oletteko huomanneet, mutta omiin silmiini on talven aikana osunut useita julkisuudessa käytyjä keskusteluita harrastamisen merkityksestä. Osaltaan tähän on vaikuttanut Suomessa käyttöön otettu Harrastamisen Suomen malli, jota kaupunki meillä Vantaalla toteuttaa nimellä Harrastusten Vantaa. Tässä on kyse mallista, jonka puitteissa yritetään taata jokaiselle lapselle ja nuorelle ainakin yksi harrastus. Myös Vantaan Tanssiopisto on meneillään olevana lukuvuotena ollut mukana järjestämässä Harrastusten Vantaan Tanssitunteja.

Harrastamisella – ja tässä kohdin puhun tietenkin erityisesti tanssin harrastamisesta – on monia tutkittuja hyvinvointivaikutuksia. Viime syksynä julkaistiin tutkimus nimeltä Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset 2024, joka perustui laajaan kyselytutkimukseen. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin totean, että kulttuuriharrastuksella havaittiin runsaasti sosiaalisia, psykologisia, fyysisiä sekä oppimiseen ja yhteisöön liittyviä positiivisia vaikutuksia. Vastaajat mm. kokivat tulevansa arvostetuiksi, oppineensa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja voivansa fyysisesti paremmin.

Haluan erityisesti nostaa esiin kaksi asiaa: tämän tutkimuksen mukaan harrastajat kokivat, että harrastus tarjoaa sopivia haasteita, joiden selvittämisestä tulee hyvä mieli ja he myös kokivat iloa oppimisestaan. Nämä näyttäytyvät itselleni tosi tärkeinä tavoitteina, kun me Vantaan Tanssiopistossa opetamme näitä teidän tanssijoitanne.

Julkisuudessa puhutaan paljon myös siitä, kuinka meidän ihmisten kärsimättömyys on lisääntynyt. Tämä näkyy tänä päivänä myös harrastamisessa. Me aikuisetkaan emme oikein jaksaisi pinnistellä ja ponnistella taitojen saavuttamiseksi, vaan tosi mielellään oppisimme seisomaan käsillämme viikonloppukurssilla tai olisimme valmiita hopeaseppiä neljän tunnin workshopin jälkeen (kurssin hintaan sisältyy mielellään myös skumppalasi).

Ja silti: kun me katsomme näitä tänään nähtyjä esityksiä, on varmasti kaikille selvää että ihan yhdessä tai kahdessa yössä näitä valmiuksia ei ole rakennettu. Vantaan Tanssiopisto järjestää tanssin taiteen perusopetusta, joka jo lähtökohtaisesti ja asetustekstiin kirjattuna on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää. Välillä me kaikki taitolajien opettajat koemme, että tässä me yritämme tavallaan uida kehitystä vastavirtaan. Nopeiden palkintojen maailmassa taidon oppiminen tuntuu loputtoman hitaalta prosessilta. Miten ihmeessä me osaamme pitää oppilaissa elossa sen meissä jokaisessa asuvan olion, joka nauttii ponnistelemisesta uusien asioiden oppimiseksi ja myös arvostaa ponnisteluidensa tuloksia. Ja sitten kuitenkin me näemme työssämme joka päivä, kuinka taitojen oppiminen lisää itseluottamusta ja tuo iloa ihmisen elämään tavalla, joka kantaa kauas tanssisalien ulkopuolelle saakka.

Kun ihminen uskaltaa yrittää ja tavoitella jotakin, on usein läsnä myös pelko epäonnistumisesta. Tätäkin me opettajat näemme, ja tuntuu että tänä päivänä erityisesti sosiaalisen median kiillotettu maailma luo valheellista kuvaa siitä, mihin meidän tulisi pystyä ja mihin muut pystyvät. Näissä ristipaineissa joskus mietin, että olemmeko me tavoitteellisen harrastamisen toimijat mukana luomassa tarpeettomia paineita ja menestymisen vaatimuksia oppilaille, joihin kohdistuu myös muualta monenlaisia odotuksia.

Kuitenkin – en varmaankaan seisoisi tässä näissä tehtävissä, jos ajattelisin näin.

Mutta näin ajattelen: Harrastaminen on se paikka, jossa meillä jokaisella on oikeus määritellä itse, mikä meille on tavoittelemisen arvoista. Joku meistä haluaa hyvän mielen käymällä kerran viikossa kivassa ryhmässä virkistäytymässä, ja toinen tavoittelee tanssista maksimaalista taitotasoa ja jopa ammattia. Nämä molemmat – ja kaikki siltä väliltä ja ympäriltä – on erittäin ok. Tavoitteellisuus voi ja saa tarkoittaa meille erilaisia asioita, ja tärkeää on oppia mitoittamaan tehdyn työn määrä näihin omiin tavoitteisiin. Tämän illan ihanat tanssijat esiintyvät meille, mutta tanssivat vain itselleen ja omilla ehdoillaan. Täydellisyys ei synny yksittäisistä suorituksista ja niiden onnistumisesta, vaan oppimisen ilosta, yrittämisestä, sinnikkyydestä – ja rakkaudesta lajiin. Joku yksittäinen asia voi joskus mennä pieleen, mutta taiteessa täydellisyys ei ikinä ole virheettömyyttä. Täydellisyys syntyy rohkeudesta hypätä ja nauttia ilmalennosta!

Nyt on aika nauttia kesästä. Tanssitaan pihoilla, kaduilla ja pientareilla, ja tervetuloa takaisin tanssisaleihin elokuussa!

Merja Snellman
Vantaan Tanssiopiston rehtori

 

Tutustu myös Tanssistudio Pointin rehtorin Marko Carlssonin kirjoitukseen taiteen perusopetuksen rehtorin muuttuvasta työnkuvasta:
https://stopp.fi/ikuinen-optimisti-aina-valmis-oppimaan-viime-tingassa/