Taiteiden elämysviikko Soisalo-opiston taidekouluissa

Soisalo-opiston taidekouluissa toteutettiin 17.–22.3.2025 Taiteiden elämysviikko. Hankkeen tavoitteena oli koota eri taiteenlajien harrastajat yhteen ja tarjota sekä taiteen perusopetuksen oppilaille että opettajille yhteisiä moniaistisia kokemuksia. Oleellista oli löytää pedagogisia ratkaisuja taideintegraation toteuttamiseen ja luoda toimiva malli tuleville Taiteiden elämysviikoille. Taideintegraation kehittämiseen saatiin Opetushallitukselta hankerahoitusta lukuvuonna 2024–2025.

Soisalo-opistossa taiteen perusopetusta annetaan musiikkiopistossa (Varkaus, Joroinen, Leppävirta, Pieksämäki), tanssikoulussa (Varkaus, Joroinen, Heinävesi), kuvataidekoulussa (Varkaus) ja käsityökoulussa (Heinävesi, Joroinen/Taito Itä-Suomi) erillisinä yksikköinä. Soisalo-opiston taidekoulut ovat tehneet vuosia yhteistyötä näytöksissä ja konserteissa, mutta käytännön pedagogiikassa taideaineiden yhdistäminen on näkynyt lähinnä taidekoulujen varhaiskasvatuksessa. Hankkeen tavoitteena oli kehittää pedagogisia toimintamalleja taideintegraatioon. Miten musiikkiopiston oppilas voi opetella musiikillisia asioita tanssimalla ja kuvataiteella? Miten tanssikoulun oppilas hyötyy musiikin opiskelusta?

Digitalisaation myötä lasten ja nuorten arki on sirpaloitunut ja muuttunut lyhyt jänteisemmäksi. Taiteen perusopetus kilpailee lasten ja nuorten ajasta erilaisten harrastusmahdollisuuksien ja digitaalisten maailmojen kanssa. Taiteen perusopetus perustuu pitkäjänteiseen oppimiseen. Oppilaskyselymme ovat osoittaneet, että taiteiden välinen yhteinen elämys lisää taiteen perusopetuksen pitovoimaa. Taiteiden elämysviikon yksi tavoite oli tuottaa oppilaille yli taiderajojen yhteisiä mukavia kokemuksia, joiden kautta oppilaat innostuvat jatkamaan harrastustaan ja kenties valitsemaan useamman taideharrastuksen.

Soisalo-musiikkiopisto on useana vuotena toteuttanut kevätlukukaudella toimintaviikon, jolloin normaalin opetustoiminnan tilalle on järjestetty opettajien toimesta erilaisia työpajoja. Toimintaviikko on mahdollistanut opettajien ja oppilaiden kohtaamisen, erilaisten ryhmien kokoamisen ja monipuolisten työpajojen järjestämisen. Hankerahoituksen avulla toimintaviikko toteutettiin kaikilla TPO:n taidekouluilla eri paikkakunnilla.

Teemana oli katutaide. Taiteiden elämysviikolla tarjottiin työpajoja kaikille TPO:n oppilaille. Hankeraha suunnattiin erityisesti alakouluikäisille, jotka saivat taideintegraatiota Soisalo-opiston kaikilla viidellä paikkakunnalla jokaisella paikkakunnan taidekoululla. Hankerahalla ostettiin konserttikeskukselta Back 2 Future -työpajoja sekä opettajille pedagoginen keskustelufoorumi taideintegraatiosta. Konserttikeskuksen työpajat olivat katutanssi ja räppi/luupperi/sämpläys, joissa musiikkiopiston oppilailla oli mahdollisuus soittaa myös omia soittimiaan. Noora Svärd Art:lta tilattiin akryylikaatomaalaus-työpajat ja yksittäisiä työpajoja ostettiin paikallisilta taidekasvattajilta.

Lisäksi Soisalo-opiston opettajien toimesta toteutettiin erilaisia taidetyöpajoja.Keskeistä työpajoissa oli eri taidekoulujen oppilaiden ja opettajien yhdessä tekeminen ja tutustuminen toisiin taidelajeihin. Oppilaat jaettiin työpajoihin ikäryhmittäin ja eri taiteenalojen harrastajat yhteisiin ryhmiin. Jokaisen ryhmän mukana kulki Soisalo-opiston opettajia osallistuen samalla työpajan toimintaan.

Taiteiden elämysviikosta tehtiin lyhyt kysely sekä oppilaille että opettajille. Vastauksia kyselyyn saatiin runsaasti, koska kysely toteutettiin heti työpajojen jälkeen. Kyselyyn oli mahdollista vastata paperilla tai QR-koodin kautta puhelimella. Vastaajien kesken arvottiin lahjakortteja. Vastauksista ilmeni samat asia, jotka paikan päällä saattoi aistia. Osallistujat olivat innoissaan ja jaksoivat yllättävän hyvin osallistua useaan työpajaan arki-iltana.

Opettajat saivat lisäenergiaa toisistaan, oppilaiden flow:sta ja vierailevista opettajista. Hankkeen tavoitteet toteutuivat. Viikko oli täynnä moniaistisia taide-elämyksiä, taideaineiden laaja-alaista ilmiöoppimista ja iloista yhteisöllisyyttä. Soisalo-opisto sai luotua oman toimivan taideintegraatiomallin, jota voi toteuttaa tulevina vuosina oman opiston opettajien voimin. Vaikka Taiteiden elämysviikon suora kopioiminen toiseen oppilaitokseen on mahdotonta, toivottavasti tämä hanke kannustaa taiteen perus opetuksen oppilaitoksia yhteistyöhön toistensa kanssa.

Soisalo-opiston Taiteen perusopetuksen tiimi:

koordinaattori: Hanna-Reetta Viirret-Ruoho, musiikkiopisto
Suvi Lehtoranta-Ståhl, musiikkiopisto
Kaarin Oresmaa, kuvataidekoulu
Piia Peräniitty, tanssikoulu
lisäksi tiimin ulkopuolelta Päivi Tölli, käsityökoulu

 

Lue myös STOPP ry:n toiminnanjohtajan Milla Malmbergin blogikirjoitus taidekasvatuksen kulisseihin kurkistamisesta: https://stopp.fi/kurkistus-taidekasvatuksen-kulisseihin/